maanantai, 14. kesäkuuta 2010

Sarjapelien putki

Team on pelannut 8 päivän sisään kolme ottelua. Kaksi ottelua vieraissa Tips haastetta vastaan ja Honka Boca juniorssia vastaan.

Ensimmäisestä hiekalla pelatussa Tips ottelusta tuli harmittava tappio, jossa Tipsin pelaajat pyörittivät peliä ja viimeistelivät todella tehokkaasti. Team ei saanut millään palloa maaliin, vaikka paikkoja oli lukuisia. Toisella jaksolla Team pääsi 10 minuutin sisällä 3-0 tilanteesta maalin päähän, mutta kello pelasti Tipsin ja loppunumeroiksi jäi 3-2. Ottelussa kunnostautui Johannes Korppila tehden 2 maalia.

Honka vastaan pelatussa hiekka pelissä Teamin pelaajat olivat huomattavasti paremmin sinut alustan kanssa ja se näkyi pallon hallinnassa. Honka pääsi muutaman kerran vaarallisiin paikkoihin, mutta muuten mentiin lähes 70 minuuttia Teamin hallinnassa. Peli oli loistava Henkalta sekä koko puolustuslinjalta. Erityismaininta Pyry Järviselle ja Roni Hansenille, jotka taiteilivat 2-0 päättyneen ottelun maalit.

Leppävaaran tekonurmella pelatussa ottelussa KOPSEa vastaan oli mahdollisuus ottaa kaulaa sarjataulukossa yhden pisteen edellä ennen ottelua olevaa Tipsiä. Kopse laittoi kuitenkin mallikkaasti kapuloita rattaisiin ottamalla tilan pois Espoolaisilta ja pelaamalla nopeita hyökkäyksiä nopeille keskikenttä ja hyökkäys pelaajille. Tauolle mentiin lukemissa 1-2. Petrus Riikonen tasoitti pelin toisen jakson puolivälissä laittaen rangaistusalueella pomppivan pallon maaliin, mutta täydet kolme pistettä jäivät hyvin pelanneen Kopsen takia saamatta.

Viikon päästä sarjan viimeisen kierroksen ottelussa vastaan asettuu KP-75.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti